HeikkiSalmela

Kaikki blogit puheenaiheesta Sananvapaus

Sananvapauden maalittajat

Olen europarlamenttivaaleissa kampanjoinut avoimen Internetin teemalla. Tarkoitan tällä Internettiä, johon mahdollisimman moni voi osallistua ja jossa uusien palveluiden syntymisen edessä on mahdollisimman vähän esteitä. Yksi tärkeä osa tästä on vapaus ilmaista itseämme muiden sitä ennalta estämättä. En ole sen enempää kuitenkaan sananvapautta korostanut, sillä siinä keskustelussa herkästi joutuu puolustamaan niitä, jotka suoltavat törkyä tai muuten vain eivät osaa käyttäytyä. Heidän puolustaminen on pidemmän päälle raskasta.

Oikean puheen osaamiskeskus

Eiliset (17.5.2019) uutiset suunnitelmista uuden Vihapuhe-osaamiskeskuksen perustamiseksi vetävät hiljaiseksi. Kuten sen on tarkoituskin tehdä.

Jos minä vihaisin...

Jos minä vihaisin ja vihapuhuisin, en vihaisi yhtään vähempää, vaikka

 

1. vihapuhetta vastaan tehtäisiin hallitustasoisia linjauksia

tai

2. sisäministeriön, oikeusministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä esittäisi, että valtioneuvosto päättäisi vihapuheen vastaisen toimintaohjelman laatimisesta

tai

SANANVAPAUS VUONNA 2019

 

Aloin tuossa miettiä onko meillä enää perustuslain suomaa sananvapautta, Suomessa vuonna 2019.

 

Kuunnelkaa rabbi Meieriä!

" - Nyt olen vapaa, professori jatkoi. -En aio miellyttää enää ketään. Teeskentely saa minut voimaan pahoin. Tiedätkö, millainen voima on siinä, ettei tarvitse pelätä, mitä sanoo? Sananvapaus. Eikö ole järjetöntä, että olemme menettäneet sen tässä maassa, koska ihmiset loukkaantuvat niin helposti? Ikään kuin vapaus loukkaantumisesta olisi tärkeämpi kuin vapaus sanoa, mitä ajattelee." [...] "Suora kritiikki on vapauden, demokratian ja kehityksen ydin.

Vapaita sanoja omista mielipiteistäni

Tervehdys,

huomasin edellisen puheenvuoroni tällä palastalla olevan vuodelta 2014. Haluan hiukkasen muokata oman käyttäjäprofiilini asetuksia. 

Sananvapauden teemapäivä - Mihin menet, sananvapaus?

"Sananvapaus ei lakkaa olemasta sananvapautta vain siksi, että olet eri mieltä."

Tänään, kolmantena toukokuuta, on sananvapauden teemapäivä. Mikäpä olisi parempi päivä muistella ranskalaiseen Charlie Hebdo-nimisen satiirilehden toimitukseen tehtyä terrori-iskua? Kahdeksan lehden toimittajaa kuoli ääri-islamistien kostaessa profeettansa puolesta.

Orwellilaista uuskieltä

Yle rummuttaa taas (TV1 3.5.2019) aamulähetyksessään voimallisesti vihapuhekampanjaa ja muistuttaa näin kansalaisia, että heidän tulee varoa sanomisiaan. Hälyttävää on, että Yle ottanut mukaan totalitaristien orwellilaista uuskieltä kuten termin maalittaminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että totalitaristien arvostelu on kiellettyä, ja se on paheksuttavaa maalittamista. Toisinajattelijoiden arvostelu sen sijaan on oikeutettua, ellei peräti toivottavaa, oli perusteita tai ei. Jos toisinajattelija huomauttaa, että häntä moititaan asioista, mikä ns.

Kanslia antaa kirjoittajakoulutusta

 

 

Sananvapauden päivänä, toukokuun kolmantena, saanen puhua sananvapaudesta. Samalla haluan puhua myös uudissanasta ”informaatiovaikuttaminen”. 60- ja 70-luvut eläneenä muistan, miten ”vaikuttaminen” silloin oli jokaisen taiteilijan velvollisuus. Nyt uutisissa kysytään äänestämään valmistautuvilta kansalaisilta: ”Onko teihin vaikutettu?”

Blogini tekstin olen lähettänyt myös Helsingin Sanomien Mielipiteitä-osastolle ja kulttuuritoimitukselle sekä tiedoksi Suomen Kirjailijaliitolle ja Suomen Penille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä